Huonon päivän välitilinpäätös

tunnisteeni: aika ryhditön tähän vuorokaudenaikaan

hiukset puolijakauksella

silmien alla puolikkaat pimeää kuuta

aikatauluni: pääsin pidemmälle kuin aamulla

bussipysäkille kävellessäni luulin

mutta vain näennäisesti

ja takaisintulo aiheutti

kirotun angstin

pysyvä linkki: aika absurdi ajatus

tässä epävarmuuden maailmassa

jossa yhteyksien säilymiseen

ei enää kaivata kosketusta tai katsetta

sijaintini: keskellä joutenoloa ja

hyvää havahtumista luonnevikaisen

rakennuksen kylmimmässä luokkatilassa

asetukset: asettamatta, sormet

eivät irrota kouristunutta otettaan

kansiosta ja laskimesta

välitilinpäätöslaskelmat taitavat olla

enemmänkin silti sijaintia

palaute: kohdistettava ensisijaisesti

alkuunpanijalle, suunnittelijalle,

rekonstruoijalle ja keskitason johtoportaalle
kaikella kunnioituksella

Sattumanvaraisesti

on oltava kiven kärsivällisyys

jotta voisi sanoa maailmojen

aluista tai lopuista mitään

jos kaipaat elämääsi yksityiskohtia

katso vastaantulevia ihmisiä

kasvoihin riittävän kauan

ehkä et käsittänyt oikein

hänen kätensä elettä silloin kauan sitten

vasta nyt kuulet - tule -

se sanoi, ei hyvästi

lämmin ja kylmä vuorottelevat
tyhjä ja täysi taivas eroavat
 vain valonsa laadussa
optimaalinen tyytyväisyys asiaintilaan
on illuusio

on mentävä kylliksi lähelle
 ruohonjuurta jotta voisi kuulla
lehtivihreän osapuolien sulautuvan
elämän kaavaksi

näkisi silmien puhuvan totta
tai ymmärtäisi keskeneräisyyden
välttämättömyyden ja viehätyksen

Lapsi joka pelkäsi pimeää

kun nauru hiipui ja intiaanikesän 

ilta uupui lähimetsän hämärään

varjo toisensa jälkeen irtosi

maan nielusta ja pihan tomusta

yö kasvoi kerroksittain

se mikä päivällä oli enemmän näkyvää

lakkasi illalla näkymästä

pieneni reunoiltaan

mutta laajeni syvemmäksi 

keskeltä tuntemattomaan

sinne saattoi loiskahtaa

jos räpäytti silmiään

ja siksi oli pidettävä

itsestä kiinni

otettava mukaan päivän valossa

läikehtivät ääriviivat

kuin kehdon joka keinutti

taivasta, iltalaulua

otsan takana pitkään sille 

laskeutuneen kämmenen lämpö

iltasadun takaa katsoi

jokin kuusilmillään

se mikä heräsi oli nälkäisempi

kuin se joka kohta nukahtaisi

lapselle joka pelkäsi pimeää

sadussa alku oli aina painavampaa

kuin loppu

sormien lomasta pimeyden

rävähtämättömiä silmiä

katseellaan nauliten 

hän otti päivän viimeisen kajon lampukseen

astui yön ja sadun vuorille

vei sen sinne mukanaan

ja kun se sammui pakeni uneen

lapsella joka pelkäsi pimeää

kuin kuilua johon voi suistua

oli oltava itsevalaiseva varjo

unien purjeenaan

Leikki on energian puhtain muoto

yksisarvinen on sama kuin se

mikä on kuolematonta sisällämme

haluaisin halkaista vuodet niin

että ylettyisin taas leikkiin

vuodet palauttaisivat minulle

sen varmuuden että ilo jatkuu

vaikka ilta kaatuu kesäniityille 

villeihin puutarhoihin

ja on mentävä nukkumaan

että silti leikki jatkuu unessa

ja huomisessa

sen lämmön joka oli kaikissa päivissä

sen herkkyyden joka oli vaistoissa

puhtaan onnen ja kivun

joista ei vielä tiennyt

että ne lakkaavat

lapsi ojentaa kätensä ja sillä omenan

se menee sydämen lävitse

ja hetken verran voi tuntea

jotakin sanomattomasti kaivattavaa

Yhtä totta kuin valo, on varjo

tunnusta hengityksesi rytmi

vaikka se olisi vääränlainen

hyväksy se 

ettet osaa rentoutua

olet aina väärillä jäljillä

jos etsit tasapainoa

hajoamisellakin on kaava

vaikka se tapahtuisi mielesi sisällä

suru kulkee aallon lailla

reunoillaan taivaan kajo

sydämessään syvyyden rauha

se mikä läikähtää

tyyntyy taas

ja siinä sinä olet

se mikä oli, meni

ne asiat on päästettävä

joiden on välttämätöntä mennä

yhtä totta kuin valo

on myös varjo

Mistä tuli vesi, kaaren muoto?

kaikki tuli äkkityhjästä

yhtäkkiä täyteen

niin että ääriviivojaan etsii

vieläkin keskeltä loittoneva liike

ei-mistään tuli ensin valo

sitten sana - jäikö se sinne tyhjään?

mistä tuli vesi?

kaaren muoto taivaan laella?

ei meitä tehty tomusta

ensin oli kivi

ja kiven sisässä tuntematon syvyys

ja sitä me olemme enemmänkin

kuin savea

näkymättömästä veistettyä

Kiven ja unen painoiset ajatukset

kun ajatuksesi ovat kiven ja unen painoiset

ahdistuksen nimi on kirjoitettu tomuun

äänellä on tuhkan muoto

mykkä ja kuiva

kuvittelet kulkevasi vapaana

mutta et näe uomaa

jonka pohjalla kuljet

etkä pystysuoria muotoja siinä vieressä

niiden varjot langettavat 

ristikot toistensa ylitse

eikä sillä ole niin merkitystä

olet kuollut mies kävelemässä

kuljetat kuilua mukanasi

olet teljettynä vapaaseen maailmaan

pienilläkin salaisuuksilla on varjot

ja onnella yössä kaksosensa

sinä teet käsistäsi lempeät

kaikki-merkitsevät

kun maailma katoaa

sinä nukahdat niiden keinuvaan käyntiin

Hän valloittaa valkeat taivaat

hän juoksee

kerää kilometrejä

huikaisevaa korkeutta, vuorenhuippuja

hän tyhjenee kaikesta

kipu on valkoista ja hyvää

hänen askelissaan on siivet

ja ajatuksissa aina vuori

auringonnousun puolella

jokainen saavutettu lakipiste

uuden rinteen alku

hän juoksee sanoja ja tarinoita

kirjoittaa jalkojensa siivillä

sitä mistä hän on tullut

ja mitä hän haluaa

näethän, hän rakastaa niin

ei hän juokse sulkeakseen 

ovia elämää vasten

hän juoksee sitä kaikkea

mikä todella merkitsee

juostessa on koko ajan

enemmän ilmassa kuin tomussa

jalka iskee maahan

maa lävistää hänet

siellä ylhäällä hän näkee taivaan

alaskääntyneet kasvonsa

hän kohtaa itsensä

kaikista kysymyksistä tyhjentyneenä

hän kantaa kirkasta korkeutta mukanaan

kaikkiin suuntiin

Tärkeämpää kuin tieto on muisto

vieretysten kuin kesävalosta

läikähtävät tähdet taivaalle

luomieni alla unien välkkyvät majakat

aavistavat huomisen kuin

lähellä olevan ihon lämmön

ruukuissa ikkunan vierellä

kesän ravitsemat yrtit

ja höyryävä multa, yön tuoksu

Reuna ohenee valon tieksi

hän seisoi jyrkänteen reunalla

niin lähellä että

väliin jääneet sydämenlyönnit

saivat reunan huojumaan

taivas oli hohtavan kirkas

tuli kohti

otsan lävitse

verenkiertoon

hän näki taivaan ohitse

aaltojen taakse

kallio hänen jalkojensa alla

oli villi ja leppymätön

reuna oheni valon tieksi
kivistä puhkesivat kasvot, silmät

niittyjen kivet kohosivat

puiden varjoiksi, varjot

avautuivat valoksi

äkkiä kääntyi taivas kohti

lehvänvehreänä
ajatukset lensivät
kimeinä lintuina
ääriviivattomille luodoille vastavaloon

Pianonsoittaja

kun kosketat viileää valkoista pintaa

olet soittanut mielessäsi sävelmän jo täydellisesti

liike kuvaa merkitystä enemmän kuin sana

miten sana voisi merkitä hiljaisuutta? kauneutta?

haluaisitko kertoa

kuinka kaikki koskettaa

kuinka tulit eniten rakastetuksi

ja satutetuksi?

jokaisessa sormesi asennossa on

viittovien eleiden laulu

siinä viillossa joka jää ilmaan

kahden painottoman soinnun väliin

on kysymys, ihmetys, pakahduttava suru

niin kuin sormissa olisi

silmät ja suu

kyyneleet ja torahampaat

kun ne kohtaavat

lumen ja eebenpuun

Ei tulevaa ole kirjotettu mihinkään

muistatko kun kuulit ensimmäisen kerran satakieliyön?

ilta ei ollut pimeä

vaan maidonvaalea

kuumasta hengityksestä huurtuva ja hieman lepattava

kuin sen olisi voinut

huokauksella sammuttaa

siitä kaikki on käynyt

aina vain kauemmaksi

sinä jäit lähelleni

hiljaisuus puhuu yhä

välillä lumottua kieltä

matka sinne kestää vain 

yhden iltahämärän

yön huoneisiin joissa soi 

sammumaton lohtu

ja ikkunan takana kulkee

tulevan menetyksen varjo

reunoillaan satakieliyön hiljaisuus