Sisustetaan jäämisaikein

voi erehtyä turhan keveästi

unelmoimaan maailman laajenemisesta

ensin tiivistetään sisemmät huoneet

sitten rakennetaan ulkohuone

tapetoidaan sanomalehdillä

ulko-ovi avautuu kaninkoloon

pihatieltä vierähtää helposti 

aikeiden sivuun

jos ei ole varuillaan

lähiöstä voi päätyä

kauemmaksi kuin juna kulkee

jotkut asiat ovat yksinkertaisia

lähteminen ei ole teko

vaan olomuoto

sävyn voi halutessaan valita itse

nahka ei tule sitkeämmäksi

iskuista vaan sivelemällä

rohkeimmat eivät pelkää vähiten

rohkeus ei ole määre

vaan teko josta puuttuu

saavutettava etu

on kesytettävä lempeästi

otsatukan takaa löydetty vauhko katse

kohtaamisessa vaihdetaan aina pieni osa

itseä johonkin tuntemattomaan

jos hyvästelee liian kauan

voi tuntea jalkapohjien lävitse

maan lähtövärinän

Häiveajatuksia

tänään ovat lähteneet

kaupungille kaikki yksinäiset 

istutaan katselemaan räntäsateen

olomuotoa ja pimeän 

kyyristämiä oviaukkoja

toisen jalan ympärille

on sidottu tinapurkkeja

aina kun liikahtaa, rämisee

häpeän ääni on soinniton

ja hopeanvärinen

on oltava hiljaa ja katveessa

käsissä ja jaloissa ei ole tuntoa

mutta korvat on viritetty

kohtaamistaajudelle

hämärän kuvissa ihmiset kulkevat

sisään ja ulos toisiin paikkoihin

ainoa valo yössä

on sirpinmuotoinen

kaupunkipimeän polkuja ei voi 

kulkea paljain jaloin

mutta kengissä ei ole muistia

yksinäisyys on napitettava tiukasti ylle

ennen päätepysäkkiä

palttoo haisee vanhalle koiralle

tuoreimmat kohtaamiset

ovat eilisen lehdessä

Anton Juntunen 2019

Näen väärin kuin Picasso

sininen ei ole sininen

vaan syreenin latvakukkien valo

valkoinen ei ole valkoinen

vaan lumen etäisyys veden alkuperästään

omena ei ole pyöreä

vaan väärinkäsityksen vuoksi

ytimeensä jähmettynyt tähti

jalka ei ole jalka

vaan tanssin mahdollisuus

ystäviä ei voi menettää totuuden vuoksi

mutta ystävyyden vuoksi

sitä ei aina kannata kokeilla

moraali ei ole lähtökohtaisesti

venyvä käsite - ihminen on

oma etu aseeksi muotoiltuna

saisi teräksenkin juoksemaan

aavikot eivät ole autioita

vaan toistensa taakse

kätkeytyviä puita

ne voi nähdä vain tuoksusta vasemmalle

aina puut eivät halua

tulla nähdyiksi

yksi oikein piirretty viiva

voi saada tuulen laulamaan

niiden näkymättömissä latvoissa

vain niin voi olla olemassa

litteässä maisemassa

Anton Juntunen 2019

Joskus menen hitaaseen

en pidä siitä 

että kirjoitetaan pienellä käsialalla 

ja sanojen väliin kuiluja

en jaksa ylittää niitä

kuulen niiden äänien vakavuuden

ja otan ne aina liian tosissani

olen usein siinä missä aika pysähtyi

sillan kaiteen vieressä

alla virtasi raskas vesi

siihen pudotin luokkasormuksen

rippiristin ja nuoruuteni

siinä aika kääntyy niin hitaasti

että tulee makuuhaavoja 

pelkästä katselemisesta

kun harmaa tulee kohti

eikä muita värejä ole

minä näen sinut aina

sen raskaan läpi

sana sanalta käy selvemmäksi

että loppua kohden

ei voi valita kohtaloaan

Hyvästien on tarkoitettava jotakin

olit ennalta arvattavasti päättynyt tarina

päivät olivat pyöreitä kuin omenat

tuuli mitäänsanomattoman samea

pohjalta virtaava

oli istuttava itsensä viereen

ja kysyttävä mitä kuuluu

ja oli oltava nopea

että kuuli vastauksen

en ymmärtänyt siitä mitään

oli liian pimeää jo

tunnistaa sanotun muoto

niin äkkiä laski aurinko

ettei ehtinyt lämmittää

edes yön reunoja

maa nousi kyyrystä

nosti hartiansa yötä vasten

pisti hatun päähänsä

ja sytytti kuun kuin sikarin

jätetyksi tulleilla on

kaikilla yhteinen nimi

petoksen voi selittää niin

monella tavalla todeksi

mutta sen maku 

saa aina silmät vuotamaan

ja siitä sen tunnistaa

se ei pidä vettä

tuoksussa oli jotain salaperäistä

ja pahansuopaa

niin pelkään edelleen enemmän

huolimattomia poislähtöjä

kuin pimeää

Näkymättömälle

on synnyttävä

ja kannettava eläväksi tulleena

sukupolvien hiljaisuutta

katso vastasyntyneen silmiin

hän tietää jo

se mistä ei voinut puhua

vaikka unenkaltainen

kuin kysyvä kaiku

hiljaisessa huoneessa

palavan maan muisto

huojuvilta nimettömiltä haudoilta

se mikä tulee kohti

on tajuttava

se mikä laskeutuu

viattomille käsille

on kannettava

unenkaltainen muuttuu ketjuksi

hauraisiin käsiin

jotka kantavat aikaa

kuin kahletta

kuin lahjaksi saatua kipua, verenkaltaista

eteenpäin annettavaksi

hän joka ei suostunut

hän joka ei jaksanut

hän joka poistettiin sukualbumista

hän joka katosi perhekuvasta

hän joka laitettiin ajan alasimeen

ja iskettiin jaetulla tuskalla

kaikkiin ilmansuuntiin

eksyksiin

kukaan ei näe häntä

mutta muistoissa hänen

äänensä tulee kohti

kuin virtaavan veden läpi

Pakopiste on syvällä, ei kaukana

on silmät

jotka katsovat sisäänpäin

näkevät verkkaiset ja suljetut

suonenkierrot

on suu korvassa

joka puhuu vain itselleen 

ja itsestään

menee nopeaan hämärään

niin että ilmaan jää

ihmisenkokoinen kolo

kirkassilmäiset varjot

sähisevät, niin näkymätöntä

että sen poissaolo

mykistää linnut ja tuulen

Täällä tuulee aina pohjoisesta

muisto on luonteeltaan aina

metaforinen, ei tosiasiallinen

maa ei voi kuivuessaankaan

kurottaa kohti sadetta

eikä uoma paeta virtaavaa vettä

jos aina tulee ohitetuksi

edellytykset elämälle lakkaavat

myrkylliseksi seisahtunutta olotilaa

ei voi piiskata liikkeelle

kuin kuollutta hevosta

pohjoinen vastavalo tappoi sen

mikä tuli suon ja kuokan jälkeen

voi tuntea merkillistä yhteisyyttä

kaapissa olevien asioiden kanssa

kun pukeutuu oranssiin, mustaan tai valkoiseen

sielu muuttuu vähän

enemmän kuolemattomaksi

pitäisi opetella useampi

katoamistemppu oman tarvitsevuuden tieltä

aksiooma on fakta

mikään minkä voi oivaltaa liikennevaloissa

ei ole