perjantai 2. elokuuta 2019

Yläpilvessä


on päästettävä irti 
sanojen merkityksistä
ja etsittävä ääntä tai uniikkia kieltä
jota kukaan ei voi puhua monologina

etsiydyttävä sellaiselle reunalle
josta samanaikaisesti
sekä sisään että ulos
jähmettyy ja pakenee
ikään kuin ei tietäisi
että liike tarvitsee olomuodosta
tulemiseen tai menemiseen kykenevät raajat
vaikka vaillinaisetkin

siinä kohdassa jokin 
puristuu timantiksi 
jonka kykenee pirstomaan
vain toinen timantti

kuvittele sellainen kipu

pää on laskettava nurmelle
silmistä itävät versot
kerrostuvat ohueksi yläpilveksi
tämän eheämmäksi
ei kasvamallakaan voi tulla




Thanks to Vladimir Tuporshin and tutorial,  how beautiful and light touch!




torstai 1. elokuuta 2019

Voikukkataivas


pieni poika seisoo pää kallellaan
ja ajattelee voikukkia
miten ne voivat olla kultaisia
kun tulee yö

hän hyräilee pimeään
ja hänen silmissään valoisat voikukat
nousevat yöhön kuin aurinkopurjeet
teräksisen taivaan kaarelle
aamusta aamuun

kesä lausuu kaikkien lintujensa äänellä
vuoroluvuin lupausta ja luopumista

on ojennettu käsi ja silmät näkevät
voikukan värin yössä
pois puhalletun


Thanks to Makoccino, your tutorial are so inspirational!

Kerrostalomaraton


tarkistat ensin ovisilmästä
juoksuradan esteettömäksi
menet hissiin
hissillä alas ja juosten ylös 
seitsemän kerrosta
ovet ummistavat silmänsä
yövalo palaa rytmihäiriöisesti

kesän tulesta poistettiin
kaikki loppusoinnut
tylsät sirkat sahaavat 
iltapäivää puoliksi
käydä töissä ja laskea
sen vuoksi lippu puolitankoon

ihon alla liikkuu itsestään
leopardin kultainen talja
tuhansin syvyyden aukoin
naamioitu salaisuus
melkein itsestään tahtoisi
vapauteen etsimään
omaa villiä yötään

tuuletetaan parvekkeella
nostetaan illan tuoksuisena sisään
tekee levottomat kultareunaiset
silmät kerrostalopimeään




Thanks to Makoccino, your tutorial are so inspirational!

Kuuntele niitä, joille on annettu hiljaisuus

kuuntele niitä joille on annettu ääni ja niitä joille ei ole,  erityisesti niitä kuljet jokapäiväisiä teitäsi ja ne puhuvat toisi...