sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Käveleminen on terveellistä


merkillisiä kohtaamisia iltakävelyllä
näkee juoksijoita asennoissa
kuin kaulastaan näkymättömään köyteen sidottuja
jalat tulevat perässä kuin peläten
olevansa askeleen verran myöhässä kaikesta

toisia joiden katse vie alaviistoon
siihen illan kerrokseen johon 
on mahdoton nähdä
jos ei kiduta niskansa viidettä nikamaa riittävästi
mutta epäilen että siihen tarvitaan mielen kipu
tai ajatuksen paino jota ei saa ilmaiseksi
röntgensäde näyttää läpipääsyn hinnan
jonka kätkössä oleva vaatii 

toisinaan valo on levoton
ja hämärä ruuhkautuu taivaanrantaan
ja rintalastan alle
jos vastaantulijan silmiin näkee
niiden lävitse tulee kohti
vihreä välähdys avaruuden majakasta

on varottava risteäviä päällysteiden halkeamia
ja vinosti ja huolimattomasti
porttikäytävistä eteen astuvia kerrostaloasukkeja
katujen väsyttämiä ultrajuoksijoita
viimeisellä etapillaan
kaupunkisaalistajan ansa
voi laueta äkkiarvaamatta
ja eteisvärinä alkaa ennen kuin
ehtii siivota puuterilumen harteiltaan

aina voi toki ottaa lenkkikaverikseen
tyhjän hihnan ja kuvitella siihen kaverin
joka innostuu asioista eri aistein
ja murisee niitä joita ei itse näe

parvekkeille on rakennettu iltaan
asioiden muotoisia valoja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuuntele niitä, joille on annettu hiljaisuus

kuuntele niitä joille on annettu ääni ja niitä joille ei ole,  erityisesti niitä kuljet jokapäiväisiä teitäsi ja ne puhuvat toisi...