yksinäisenä näen polkupyörätelineen
ja vihreän pyörän
kun uneksin yksinäisesti näen poissaolot
tyhjän nuottitelineen
kun olen yksin on vaikea hengittää
ajatella kaikkea ehjää
tuntuu etten voi kuoria appelsiineja
äänet valahtavat väreiksi ja kalpeaksi ilmaksi
turhiksi silmäpaoiksi päivien verkoissa
kosketusta pakenevaa silmää ja kuolemaa
joka pukeutuu jotakuta varten
vaihtaa kengät ja päällystakin
parisuhteemme tuntuu oleva
yhtä vaille valmis
kudoksiltaan harvarakenteisen liikkeen kuva
johon mykiö tarkentaa epävarmalla hetkellä
raajat hajallaan vastavalossa
sommittelemattomassa viriketulvassa
ehtona ettei sisäpuolta näytetä
kuin hymyetäisyydellä
kun kukaan ei ole olemassa
keskeyttääkseen irtikäpertymisen loppukohtausta
valon voi nähdä ja piilottaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti