viertyä on eksymistä polulta
ja kaikesta ohikulkemista
päät voi solmia
aikeet saattaa yhteyteensä
mutta kiinnittymään ei voi ketään pakottaa
poistamalla teonsanat ja pronominit
jäävät pelkät viittaussuhteet
kivettyvään maailmaan
valitse rytmisi
tila tarjoaa sekä biitin että vekkarin tikityksen
mutta vain sydänäänet tuottavat
virheitä yhteyteen
pysähtyminen ei ole kuin kuolemaa
eikä elämä liikettä
tauko pulssissa
on käsky pimeälle pysyä valppaana
on tärkeä toisinaan esittää kaikista olennaisimmat
kysymykset
oliko sinulla vuosisadan vaihteessa
tatuointikaulakoru, hyppyrihiukset
tai aivan liian suuret housut?
käsitystä maailmanlopusta tai omasta osastasi velaksi
hengittämääsi ilmastoa?
tämä oli siis sukupolvikysymys
mitä olisi
harrastettava joka päivä:
1. matki halun ääntä, tee siitä
nousujohteinen
2. avaa kaikki kierteiset asiat vastapäivään,
tärkeintä on säilyttää kapinallinen asenne
3. tee yhdistymisestä mahdotonta
kieltämällä kaikki parillinen sekä kielet, joilla voi luoda ymmärrettäviä
merkityksiä
4. aja parta, lauma kalliolta alas tai
vaihtoehtoisesti vaikutuksen alaisena, muodostelmissa tai hulluuteen, kankeasti
tai pohtimalla mitä on laimea suola
5. naura
itku niin säikeiseksi että puute, huoli ja aika kammitsoituu, tarve
jonoutuu paoksi aika-avaruudesta
lasken jalkani hileiselle lattialle
sahaamaan siksakkia huoneelliseen huminaa
jäät lähtevät
jääthän tähän lautaksi
kahden tyhjyyden väliin ennen valomerkkiä?
on niin paljon katastrofeja laskettavana
ja sanoja hukattavaksi tyhjään puheeseen
kaikkialla maailman ovet sulkeutuvat maa kerrallaan
mutta auttamatta myöhässä, ei ole viimeistä ovea
käydä kierreportaita tornikamariin
ja lukita sairastumatonta vartioitavaksi
laulu voi laulaa itsensä sisälle kaikumaan
olen otettu että
siitä syytettiin vähän minua
voi pidellä kuin värettä hengityksen sisällä
näkymätöntä niin ettei kukaan tiedä sen olevan edes elossa
niin taitavasti pidän laulurastasta sydäntäni vasten
että se huljuu pelkkää pimeää hengitykseni
välissä
pysy hämärässä isku kasvaa siiviksi vasta unessa
unohda lennon jälki jäljettömiin lakaistussa laulussa
sinua ei siinä ole kun
kaikki turha lyötiin siivilleen laimin
voiko estää toista puhumasta?
miksi ei vain mennä kadulle viemään käsiään
tuntemattomien taskuihin tai muihin pyytämättömiin
yhteyksiin?
ennen tätä monologin paljoutta olin niin onnellinen
olin menossa shoppailemaan mutta päätinkin tyhjentää komeroni
niin kävi eilenkin
keräsin ostoskoriini leivän ja omenoita
mutta vein ne kaikki takaisin, ostin vain
talouspaperia
en tiedä mistä tämä hapuilu tulee
niin kuin en tietäisi enää mitä tarvitsen
voiko surullisella tavalla edes rakastaa?
se tuntuu lähteettömältä valolta, mahdottomalta sammuttaa
käsitin vasta nyt että
minun ei tarvitse kysyä lupaa
taivuttaa sanaa tai ajatusta
vaikka epäilin joskus sen olevan väärin
elän päiväni katkeillen ja osallistun
lähikauppareissullani törmäämiini uniin
toisiin päiviensä katkomiin elintiloihin
joihin on ujutettava kyynärpäänsä jos tahtoo
eturivin tilan ja näköalapaikan
kaikkeen tapahtumattomuuteen
vallalla olevaan tulevaisuudenuskoon
joka huijaa vaihtamaan aamutossunsa
tyylikkäästi kävelyttäviin saapikkaisiin
valheelliseen armoon
silmänkantamattomiin aukeavissa vastuissa
päivän kulma repeää tiiliskiveen
joka avautuu jonkun toisen sisimpään
ikään kuin selkäranka minussa olisi minun omani
ja tunne hallinnasta – suunnilleen virastoaikaan syttyvästä
miltä sellaisessa tilassa näyttää? voiko pitkään unohtaa?
jos tuntee unohtaneensa onko se jo muistamista?
murheen lapset, puhkipestyt kädet ja paino niissä
ääni joka
irtoaa nivelistä ilmaa vasten
puhelimen koputus vatsaa vasten vai nälkäkö?
kuka ensin ottaa yhteyden?
matkaa voi jatkaa tajuamatta todellista asiaintilaa
se jatkuu huolimatta siitä
pysähtyykö kukaan tai valitaanko suunta ensinkään
kukin tekee matkaansa jokapäiväisistä tiloistaan ulos
päättää ehkä valita satunnaisemman kohteen
keskelle luonnonkatastrofia
tai muuta odottamatonta sattumaa
voi astua viattomalta näyttävälle kotikadulle
tajuta keskellä tietä öljysoran halkeavan
maan ominaisluonteen sen alla
ydintä kohti tihenevän painon
alkaa pyrkiä pakoon kasvavaa vetovoimaa
voi kääntyä korttelin kulmasta
vasemmalle tai oikealle
tai ottaa suunnan sisäänpäin
asettua lainehtivia katuja vasten
nähdä kohti tulevan taivaan
pohjoiseen karkaavan tehtaansavun
käsittää maa niin kuin mereksi
joka väistää sukeltajaa
kannattelee pomppivaa kohoa vaahtoavalla harjallaan
maa alla alkaa vierittää kiviä pilviin
kuin nurin käännetty kitka painovoimaerheessä
ja ruumiissa jonka henki luulee jättävänsä
keskelle valoa kulkeutuu tahra nopeana luonnoksena
kuin yö tai jokin muu aisteja painava
matalataajuinen humina ennakoi
aina ennen purkausta pirstoutuvia sisäkehiä
tuntuu että on heitettävä jotain
kokeilen
hahmottaa mielialan
ja
käsitreenipainojen välisen painon eron
parvekelasit
soittavat tuuleen raastavaa epäsointua
ikkunalaudalla
on kuollut kimalainen
siivoamisesta
irtoaa vaimea sohvanalusääni
en
tee siitä selkoa
kierrätän villakoiria
poika kuittaa huoneellisen hyvää tuulta lähtiessään
ääni
on erilainen
oviaukossa
ei kannata vartoa maanjäristystä
kun
tekee jotain asiaa riittävän usein
sitä
kutsutaan sinnikkyydeksi
tarve
tehdä käsillä jotain kulminoituu imurin ristikkäisvetoihin
passi
vanheni kaksi kuukautta sitten
ketään
ei päästetä maasta pois
jalat
jatkavat silti
kun
tekee jotain merkillepantavan usein
sitä
kutsutaan pakkomielteeksi
silmät voi pitää auki vaikka on pimeää
solvaukseksi
aiottua ei kannata koskaan pitää käden ulottuvilla
ihminen
on valolle sama kuin muukin materia
tiettyjen
reunaehtojen täyttyessä
loputtomasti läpäistävissä
kukapa haluaisi ymmärretyksi tullakaan
kun kuvasta on vain päästävä pois
parasta on olla vain amatööri, sillä siitä pääsee
paniikkiin on hyvä syy ja sillä voi perustella
järjettömän halunsa tulla osaksi muita olioita,
pääsemättömiin
olla kahden välissä kun tuntuu
että pitäisi dokumentoida liikettä ruumiillisiksi
figuureiksi
vaikka jokainen osa tietää hajotessaan
että vain liike pois on ehto omalle tilalle
etäälle-lähelle on magneettinen harha
kiven liukkaudesta koloutua kätköön, itsensä alle
kuka vei kaikki hiekat nukkuvien silmistä?
kerro nopeutetusti, älä kuori kerroksia
äläkä varsinkaan kysy: kauanko
huoneessa tila viedään peltiämpärissä ulos
otetaan halkeama ja ruumiin kuollut paino tilalle
saadaan eroa aikaiseksi
näin kannetaan joulupahka sisään
otetaan lahjaksi puute perhekuvasta
mielellään kaksin käsin
äläkä laske viemäriin ilman
että otat lukua syövyttävistä ainesosista
pakataan kestokassiin ja tullaan
maaperäaineeksi ruokapöytään
kun kutsutaan, kello viideksi
tikapuutaivaasta kaadutaan aina suorin jaloin kuvasta ulos
ehkä et tiennyt, että kaikki maailman nautinto
kyetään halutessa tiivistämään
yhteen pesälliseen piipputupakkaa
siinä kohdassa alkaa häiriö
ei ole puutarhaa vaan katkaistu varhainen kulo
vihreä on valo, soihdunkantaja varjoton
on haettava mustetta, luonnonsientä ja lisää harmaata
tai ainakin pala leipää ja sipulia
näinkin voi matka katketa
selittäminen on turhaa keskellä myrskyä
on heitettävä valo lumeen ja ajateltava
sille toinen sijainti tai olomuoto mustalle
näille kaduille on annettu myös jokin muu nimi
kuinka syvältä pitää ammentaa kääntymistä
ennen kuin on pakko kiertää julkiset paikat?
millaisia maisemia sisäiset näkymät ennustavat?
lohkeavia taivaanhelmoja, marmoripilviä joihin kulman
takaa tullut pirstoo otsaluunsa
yläpilvet,
niiden alla kaikki muu
selkeys
voi irrota
ruumiittomaksi
pehmeydeksi yks kaks
sanottiinko sinulle suoraan
että sinulla ei tulisi koskaan olemaan nimeä?
mutta ei myöskään siitä seuraavaa syyllisyydentunnetta
sinussa nimettömässä on siemenenä
kaiken muuttava voima
kun katsot ihmistä kasvoihin
hän alkaa muistamaan itsensä
eniten kaipaan kaskaita
jotka sahalaitasivat iltaa
pimeässä päivän äänien ylitse
kristallivettä ja pehmeitä kuohuja
lämpimään santaan
avojalkojen otetta
lähellä ilon kirkaisua, räiskettä
pilvenväristä ilmaa
laavamaan reunaamaa keinuntaa
miten käsi kurkottaa kaikkeen
ja keho taivaan kirpaisua
niin vaistonvaraisesti lapsenjäseniin
joka kykenee puhtaaseen
valonpolttamaan iloon
haavattomaan kokemukseen
ennen kulottuvaa hitautta, kaiken jähmeyttä
leveys, korkeus kun mittakaavat
karkaavat maailmaan, liian
monimutkaiseen
puu kääntyy tuuleen
ja naksauttaa lehtensä syksyyn
silmiin tulee lokakuun härmä ja ruoste
kas kun ne lakkaavat sahaamasta laitaa
jota kaipaan, kesää
päitä ylittäviä ääniä jotka
hukkuvat santaan
pohjaan vievää kuohua ja kesä
keveä lapsi
kesä on ohi
jos voisin tehdä pesän leipään kuin hiiri
vääntää kalusteista huojentavia asentoja
kun jäsenet kaipaavat lepoa, tottumusta tai unta
jännitteet olisivat vain mekaanisia
osiinpurettavia ja
vaarattomia
en tiedä miksi kotoisin muisto on kuunvalossa
kimeästi soiva puhelinlanka
yhteydenotto avaruudesta jääkukkien lävitse
isän kainalon alta näkyi pala turvallista pimennystä
hiilellä mustattiin lasi, kerrattiin aurinkomyytit
kaikki alkaa muistuttaa musteläiskää
tai jälkikuvaa verkkokalvolla
otetta ei saa vaikka muistaisi asetella
askeleensa huolellisesti jo astuttuihin jälkiin
kehräämällä päivän kulta takaisin alkusyihinsä
saa sormeensa vain tappavan haavan ja ikuisen unen
kotiinpääsystä ei ole
silti mitään taetta
kulkijan vapaus on harha magneettikentässä
yötaivaalta kannattaa kysyä vain tähdellisiä kysymyksiä
unohdit että olit tanssinut auringon jo keltaiseksi
sen kokoinen on taivas edelleen
keinu
on kylmä mutta valoisa
seppeleestä
alkaa irrota terälehtiä
niissä
on vielä keränneiden käsien lämpö
askeleet
niityltä rantasaunalle
on
niinkin että muistan
voikukan
valon ja keruujäljet pyhäpaidalla
aamulla
ylös huoneisiin joista on aina jo lähdetty
kahvia
termarissa sokeripala suussa, vai rikkipurtu kielikö?
äkkiä
talvi, metallin maku jääkylmässä kaiteessa
ylähuulessa
suudelma
jota
ei koskaan pyydä uudelleen
kaikkea
voi kannatella jos kestää lämmön painon
kylmän
tahmaisen kuristavan kiertävän liikkeen sylistä ja
mielestä
pois
mikään
muisto ei sinänsä ole toista oikeampi
kaikista
ei vain tiedä
ovatko
ne omia
vuodet
kuin lattianrakoon vierineet kolikot
keinu
on kylmä ja keveä
kannan
kuolleita kukkia otsallani
kuuntele niitä joille on annettu ääni ja niitä joille ei ole, erityisesti niitä kuljet jokapäiväisiä teitäsi ja ne puhuvat toisi...
