eniten kaipaan kaskaita
jotka sahalaitasivat iltaa
pimeässä päivän äänien ylitse
kristallivettä ja pehmeitä kuohuja
lämpimään santaan
avojalkojen otetta
lähellä ilon kirkaisua, räiskettä
pilvenväristä ilmaa
laavamaan reunaamaa keinuntaa
miten käsi kurkottaa kaikkeen
ja keho taivaan kirpaisua
niin vaistonvaraisesti lapsenjäseniin
joka kykenee puhtaaseen
valonpolttamaan iloon
haavattomaan kokemukseen
ennen kulottuvaa hitautta, kaiken jähmeyttä
leveys, korkeus kun mittakaavat
karkaavat maailmaan, liian
monimutkaiseen
puu kääntyy tuuleen
ja naksauttaa lehtensä syksyyn
silmiin tulee lokakuun härmä ja ruoste
kas kun ne lakkaavat sahaamasta laitaa
jota kaipaan, kesää
päitä ylittäviä ääniä jotka
hukkuvat santaan
pohjaan vievää kuohua ja kesä
keveä lapsi
kesä on ohi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti