Voiko pitkään unohtaa?

 

käsitin vasta nyt että minun ei tarvitse kysyä lupaa

taivuttaa sanaa tai ajatusta

vaikka epäilin joskus sen olevan väärin

 

elän päiväni katkeillen ja osallistun

lähikauppareissullani törmäämiini uniin

toisiin päiviensä katkomiin elintiloihin

joihin on ujutettava kyynärpäänsä jos tahtoo

eturivin tilan ja näköalapaikan

kaikkeen tapahtumattomuuteen

 

vallalla olevaan tulevaisuudenuskoon

joka huijaa vaihtamaan aamutossunsa

tyylikkäästi kävelyttäviin saapikkaisiin

valheelliseen armoon

silmänkantamattomiin aukeavissa vastuissa

 

päivän kulma repeää tiiliskiveen

joka avautuu jonkun toisen sisimpään

ikään kuin selkäranka minussa olisi minun omani

ja tunne hallinnasta – suunnilleen virastoaikaan syttyvästä

 

miltä sellaisessa tilassa näyttää? voiko pitkään unohtaa?

jos tuntee unohtaneensa onko se jo muistamista?

 

murheen lapset, puhkipestyt kädet ja paino niissä

ääni joka irtoaa nivelistä ilmaa vasten

puhelimen koputus vatsaa vasten vai nälkäkö?

kuka ensin ottaa yhteyden?