voisinpa koteloitua näin yksinkertaisesti
tähän tarinaan
kuin nöyhtä, villakkosolmu
vyyhti aikeita
joiden luonteeseen kuuluu
taipumus
sotkeutua toisiin asioihin
ja olla
päättymättömässä empimisessä
muisti joka
palautetaan ruutukaavaksi
jossa vainajien
ohuet luut lepäävät
sinun
kujeilevat kätesi mutisevat
ässävikaista
loitsua lapaluideni välissä
lelukaupungin
valo on mykän oranssi
kukkulan
juurella luonnottomassa asennossa
vasten
neulanterävää avaruutta
ja sen matalaa
äänenpainoa
kausien
vaihtuessa yöpilvessä jotain raastavaa pimeää
kätesi on
hidas, helmeilevä
veden aika on
eri kuin tuulen aika
kivi imeytyy
hitaasti minuun
ja käyn
kierteelle sen sydämeen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti