miksi teit
minusta niin surullisen
että oli pakko
kasvattaa suomut omenapuun sijaan
on kuivattava
kätensä ja ryhdyttävä töihin
nikamien
ilmakuplat poksahtelevat
kun päivä
ojentaa kätensä
tunnen
jalkojeni alla syvien metrotunneleiden huminan
ihminen rakensi
maan alle tuulen
ja romua
tyhjyyden täyteen
joku katselee tähdenlentoja
joku toinen tietää
yhteyden katkenneen
kun lapsi
rakentaa laivansa viimein valmiiksi
hän etsii uuden
paratiisin jostain muualta
heitetään
keskelle tapahtumatonta
ja tarina alkaa
kirjoittaa itseään
sinä katsot
silmilläsi kuin olisit peili
näkyykö siinä
maantie vai maiseman poikki
singahtava
peura ajovaloissa
jokin säikky
kuitenkin
hidas ajan
umpeuttama lohko sortuneessa rinteessä
aloit niin
hauraaksi
eksyneet kätesi
vastakkaisissa kainaloissa
huutomerkki
muuten hiljaisella sivulla
päivät eivät
kulu tai ojennu virraksi
vaan
kerrostuvat kuin portaat
kohti pimeää
jos irrottaisin
varovasti kaikki kipeät kohtani
minusta jäisi
jäljelle vain hiekkaa
siinä kaikki
mitä tiedän
hienovaraisimmista
kohtaamisista
joistakin muodoista jää pysyvä olotila
varjo maiseman
edessä, viuhuva tuuli
pilvi siinä
keskellä hajoamassa suuntiinsa empivästi
niin kuin voisi
valita loppuako vaiko ei
halu on pyöreä
niin kuin katumuskin
vihasta voisi
sanoa että siinä on
satuttava kulma
toisensa jälkeen
mutta se on
enemmänkin kitalakeen
liimautuva
nahkea maku
oksennuksen
kaikki jälkisävyt
hattu näyttää
turvalliselta
kukaan ei lyö
hattu päässään äkkiarvaamatta
verkkareissa
voi kyykätä
ja siitä jää
ilmaan sähäkkä energinen virtaus
kevät voi valua
äkkiä joka suunnasta
pihakatoksen
alle yksityisiinkin tiloihin
salaisuudet
eivät ole minussa
vaan jossakin hyvin kaukana
oli hyvin suuri virhe antaa niiden kasvaa
niin kaukaisiksi ja kummallisiin paikkoihin
keittiön kaakelilattia pilkkoo aamutaivasta
hohtavaksi
mosaiikkimuodoksi
jokin hetki
läikähtää kohtuuttoman täydeksi
kaikesta
kauniista niin kuin rasia
jonka sisällä
on soittorasia
jonka sisällä
on soiva balleriinarasia
jonka sisältä
aukeaa muisto
joka tulee äkkiä täyteen painavaa
vihreää surua,
itkuääntä hiljaisuudessa
jossa sitä
joutui pidättelemään
kuin yöksi
kasvavaa pilvirintamaa
kohtuuttoman
kauniin sisällä on
surullisia
huoneita
jotka kasvavat
ruosteista nukkaa
näin ne
liukuvat kohti
näin niiden
lävitse onnutaan
kun hetki
irrottaa otteensa
voi kai
kummastella sinne tänne
huolimattomasti
hukattuja kyyneleitä
tai muuta
hohtavaa
mutta olitkin leikannut siihen kyntesi eilen illalla
ja siksi jalkapohjia pistelee
alakulo alkaa
kasvisrasvalevitteestä
aamu yhteisesti
sovitusta ajan määreestä
rohkeudesta ei
voi sanoa että se alkaisi
mistään eikä
unesta
jotain yhteistä
on päänsäryllä
ja kesän
keskitaivaan määrättömällä hohteella
irtipuristuvassa
ja sivuun vierivässä säikyssä lauseessa
jonka keksii
sanoa vastaukseksi yllättävästi esitettyyn
kysymykseen
maksutavasta
vahinko ei tule
kello kaulassa tilapäiseksi häiriöksi
onko jokin
muoto jota ei voi mitata
estetiikalla
lainkaan
tyttö ja poika
katsoivat toisensa irti kassajonossa
piti yskähtää
koneisto käyntiin
vaikka oli niin
valoisaa mittaamattoman hetken verran
tässä ei ole
mitään viisautta
miten puhki
päivät kuluvat
levottomat
tunnit viitanliepeet avoimina
miten lentoa
vasten voisi naulata leivon laulun
tai taivaankanteen
kiinni korkean keskipäivän
repeävän
hauraan toivon hohteen
joka kierii
aamuun ja iltaan
yhtä paljon
alkaakseen tai loppuakseen
aina uudelleen
huone joka
valkaistaan ikkuna kerrallaan
on omassa
päässäsi
sen sisältä
kuvittelit kerran
että lapsuus
päättyy johonkin
tiettyyn
hetkeen tai tunnelmaan
ja sitten
olisit vapaa
mutta huone
olikin pullossa
pullo
meressä, mainingilta mainingille
tuntemattomien
kaupunkien satamiin
mutta yhä olet
huoneessa
jossa lapsi
piirtää päättymätöntä aurinkoympyrää
paperilta
toiselle, leikkaa paperivaltamerta
loppumattomaan
leikkiin
paperinukkien
kasvoilla kehystettyjä hymyjä
varot
herättämästä naapuria niiden kahinaan
taivaan harmaus
loppuu siihen kohtaan
josta sininen
alkaa
rannan kivet
odottavat taskussa
leipänä jolla
ruokkia aallot, kirkuvat linnut
kun pulloa
pyörittää
vaihtuu aika
aina talvesta kesään
maa on yhtä
kaareva kuin taivas
kaukana
kaikesta
sataa ylöspäin
ja parvi varpusia
hätkähtää
hajoavaan lentoon
lapsi piirtää
taivaanrannan mustaksi vuoreksi
kuin se olisi
jo niin
ajattele
minulle huominen
niin levitä
valkopyykin vasten iltaa
lepattamaan
välkkyvää valkeaa
kuvasta joka ei
kerro kuka olet
tai sepittää
sen minkä silmäsi näkevät
lapsi piirtää
paperille nukkuvat silmät
ne uneksivat
kaiken ihmeellisen
niin kirkkaaksi
voi tulla muoto
pelkästä ilosta
tai uskalluksesta
mietteen valoa
ei voi vangita eikä varastaa
sen hopeavälke
on aina jo muualla
kun keksit sen
kaikki johon
voi koskea
murtuu jäähän
tai tuuleen
viimein maa,
puut, kuivuvat virrat
ihminen ja
lämmin syli, muistot
niitä
kannatelleet sukupolvet
ankkuriketjut,
maankuori ytimestään halkeavana
ja aika lakkaa
lumi tanssii
katoille reikiä
juopunut
horjahtaa kaupungin läpi
ydintalvi ei
ole saapunut vielä
eikä ydinelämä
kenellekään
hallitsematon
ketjureaktio liian kauan
pidätellystä
itkusta tai naurusta
yö lyö käsiään
yhteen ja kaupunki säpsähtää
umpikujien
päästä tipahtavat huolimattomat kyydistä
jossakin
kohdassa loppuvat ne kerrat
jolloin
itsestään voi ottaa lukua
yö tikittää kuin päästäisen sydän
yön nopeaa vaihtovuoroa
meri jää
hohtamaan nielemäänsä valoa
kun pimeä
laskeutuu ja taivas sammuu
syttyvät
kaikkien merien syvyydet lampuiksi
läpivirtaaville
tummille aalloille
jotka etsivät
rantaa
laivoille jotka
lipuvat yössä toistensa ohitse
taivaalle joka
kääntyy katsomaan itseään
niin kuin
kaikki kulkevat itseään vastaan
tahtoessaan
nähdä oudon maan ja rannan
näin kaukaa
katsottuna mikään ei ala tai pääty
kaikki on
hengityksenhidasta ja pyörteilevää
näin kaukaa
katsottuna silmät kääntyvät näkemään
valon oikkua
loputtomassa pimeässä
alun latvasta
irronnutta sattumaa
räpäyttämässä
hitaita siipiään
niin kuin
kysymys siitä, miltä kaikki tuntuu
olisi
lohdullinen virhe
jalkani
loittonevat kesästä
kuin vanhan
naisen iho kämmenselästä
joku sanoo
vastahakoisesti tai hieman surumielisesti:
ei ihminen kulu
vanhetessaan
vaan saa
etäisyyttä itsestään
ohrapellot haalistuvat leivän muistoksi
hallan ja
tuhkan väri on kaikelle haipuvalle yhteinen
maailman ääni
on nälän ääni
vuodet
ylenpalttinen kattaus
aika liehakoiva
tarjoilija
suolavettä
kannussaan elämänjanoiselle
paina sydämen
kuva kallioon vuotavine jalkoinesi
eikö silti
liike ole kauneinta
kuin viilto
joka halkaisee
maiseman
menneeseen ja tulevaan
jos antaisi
vaikka käden sydämen sijaan
se ojentuisi
takaisin kohti lämpöä luonnostaan
tai jalat jotka
kävelevät halki maan
tullessaan
jätetyiksi porraspieleen kylmään talvi-iltaan
sitä
korkeammaksi valo kasvaa
mitä pitemmän
lehvistön taakse se käy
kaikki minkä
voi kokea on opeteltava kerran
vimmainen uinti
silenevässä aallokossa
istut taivaan
korkean valon alla
se sataa sinuun
vinoja läpivaluvia
ajanpolttamia
reikiä, huokoista muistia
illan keveät latvat
puut seisovat veden varassa kuin itsekseen
läpinäkyvässä sisimmässäsi on liekki
joka palaa vaikeasti, sinisesti
otat kuvajaisen käsiisi
ja se räjähtää
et tahtoisi olla enne
mutta vaarasta varoittaa kaikki
valo joka kääntyy yöhön
napinläpeen kirjottu ruusu
kauhistuttavan hauraana
puolisointuun päättyvä säe
kuin karikko pinnan alla
parempi ettei odota
koska äkkiä saa kaiken
ja pimeä voi olla verta sakeampaa
annoin ensisuudelman harkitsematta
en niinkään kiintymyksen vuoksi
annoin villin ja vapaan täynnä salaisuuksia
kahlittuun aikaan
kätkin ne vesien ja aaltojen alle
annoin veden tulla minuun ja minusta pois
tarvitsemme silti satamaa
jonkun jota rakastaa
toisen rajaamaan ääriviivat itselle
syliin laskeutuvaa valoa
jotta voi katsoa kaikkea kaunista
ja antaa sen sitten keveästi pois
kun hän kävelee ohitse
varjo nielaisee auringon
keskelle muistoihin vapautettua tasankoa
seinistä katteista huoneista taivaista
öistä tai talvista vapaata kotia
toisin kuin mikään ennaltamäärätty voi olla
siiviksi kasvaneen varjon kanssa
tasanko kivineen on otettava sellaisenaan
ilman polkuja kaikki suunnat ovat yhtä tosia
kuuntele niitä joille on annettu ääni ja niitä joille ei ole, erityisesti niitä kuljet jokapäiväisiä teitäsi ja ne puhuvat toisi...
