jalkani
loittonevat kesästä
kuin vanhan
naisen iho kämmenselästä
joku sanoo
vastahakoisesti tai hieman surumielisesti:
ei ihminen kulu
vanhetessaan
vaan saa
etäisyyttä itsestään
ohrapellot haalistuvat leivän muistoksi
hallan ja
tuhkan väri on kaikelle haipuvalle yhteinen
maailman ääni
on nälän ääni
vuodet
ylenpalttinen kattaus
aika liehakoiva
tarjoilija
suolavettä
kannussaan elämänjanoiselle
paina sydämen
kuva kallioon vuotavine jalkoinesi
eikö silti
liike ole kauneinta
kuin viilto
joka halkaisee
maiseman
menneeseen ja tulevaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti