heitetään
keskelle tapahtumatonta
ja tarina alkaa
kirjoittaa itseään
sinä katsot
silmilläsi kuin olisit peili
näkyykö siinä
maantie vai maiseman poikki
singahtava
peura ajovaloissa
jokin säikky
kuitenkin
hidas ajan
umpeuttama lohko sortuneessa rinteessä
aloit niin
hauraaksi
eksyneet kätesi
vastakkaisissa kainaloissa
huutomerkki
muuten hiljaisella sivulla
päivät eivät
kulu tai ojennu virraksi
vaan
kerrostuvat kuin portaat
kohti pimeää
jos irrottaisin
varovasti kaikki kipeät kohtani
minusta jäisi
jäljelle vain hiekkaa
siinä kaikki
mitä tiedän
hienovaraisimmista
kohtaamisista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti