Yövahtia

 

kaikki johon voi koskea

murtuu jäähän tai tuuleen

viimein maa, puut, kuivuvat virrat

ihminen ja lämmin syli, muistot

 niitä kannatelleet sukupolvet

ankkuriketjut, maankuori ytimestään halkeavana

ja aika lakkaa

 

lumi tanssii katoille reikiä

juopunut horjahtaa kaupungin läpi

ydintalvi ei ole saapunut vielä

eikä ydinelämä kenellekään

hallitsematon ketjureaktio liian kauan

pidätellystä itkusta tai naurusta

 

yö lyö käsiään yhteen ja kaupunki säpsähtää

umpikujien päästä tipahtavat huolimattomat kyydistä

jossakin kohdassa loppuvat ne kerrat

jolloin itsestään voi ottaa lukua

yö tikittää kuin päästäisen sydän

yön nopeaa vaihtovuoroa