Valo kaikkialla

kävelen halki elokuisen illan

kohti laskevaa aurinkoa

halki murenevan ruohon

ja mietin, mikä kaikki on merkityksellistä

nojaan illan viileään kylkeen

otsa vasten kuun valkeaa otsaa;

tässä valossa kaikki on niin raakaa

ja tyhjiin raukevaa, kuin unta:

tässä maisemassa ei ole puita
ja vain kivillä juuret
aallot jäisiä
ruovikossa tuulen laulu

kun katsot taivaan syvyyteen
sinusta tulee peili
kuu nousee siitä lähteestä
kuin jääpatsas
silmäsi lukevat hämärää
ja piirtävät yön äänten
muodot toisenlaisiksi, vaarallisiksi

yhdessä kuljetusta matkasta
aika kasvoi kahteen eri suuntaan
joista kummatkin vievät oudoille seuduille
katseesi etsii karttaa iholtani
ihon alta salaista kipua
joista voi luopua vain vähitellen
on uskallettava luottaa
että hiljaisuus on sitä
mikä vie kohti
ei sitä, mikä kadottaa

raollaan kannattaa pitää vain ne ovet

joiden kynnyksen ylitse paistaa aamuaurinko

joka täyttää talon kaikki huoneet

ja äkkiä on tämä hyvä hetki,

kahvin tuoksu
ja valo kaikkialla