voiko estää toista puhumasta?
miksi ei vain mennä kadulle viemään käsiään
tuntemattomien taskuihin tai muihin pyytämättömiin
yhteyksiin?
ennen tätä monologin paljoutta olin niin onnellinen
olin menossa shoppailemaan mutta päätinkin tyhjentää komeroni
niin kävi eilenkin
keräsin ostoskoriini leivän ja omenoita
mutta vein ne kaikki takaisin, ostin vain
talouspaperia
en tiedä mistä tämä hapuilu tulee
niin kuin en tietäisi enää mitä tarvitsen
voiko surullisella tavalla edes rakastaa?
se tuntuu lähteettömältä valolta, mahdottomalta sammuttaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti