meitä
yhdistää olemisen-kulkemisen loputon kehä
muisti
on epänarratiivi, niin kuin horjahteleva kompurointi on juoksua
kohtitulemisen aie on vaisto, niin kuin
valo ennen sanaa
kun näkee ja kääntää selkänsä, voi saada
nimen ihminen
ajankuva: tuulimylly sotkee lavoissaan
näkymätöntä horisontissa
kaikki maailmanympärimatkojen ennätykset on rikottu
kerrostalojen ikkunoiden pieliin kerrostuu
tuntematonta pimeyttä
voi kuulla pähkinän halkeavan hiljaisuudessa
ehkä ydin on jotain muuta kuin
kuvittelee sen olevan
lähellä ja kaukana ovat sanoina
jossakin välissä metamorfoosiaan
on ensin ajateltava aina yhteistä parasta
juuri nyt elämälle on laskettavissa
yhteiskunnalle koituva hinta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti