istun lempipaikassani lempikahvilani
reunapöydän ääressä
kuten monesti ennenkin
kirjoitan paljon ja katselen
tiskiltä pöytään ja pöydistä pois kulkevia ihmisiä
ja joskus hetki saa minut kiinni
minä katson kuin kaukaa
ja hiljaisuuden virrassa on vieras yksinäisyys
rivien välit ovat äkkiä täynnä syvyyden kaikuja
eikä ole merkitystä sillä
kirjoitanko tyhjät rivit täysiksi
näissä sanoissa on kaikkien runoilijoiden ääni
tässä tyhjyydessä on kaikkien yksinäisten äänten kaiku
tämä tuska on kaikkien yhteinen
mutta silti en voi ottaa sitä sinulta pois
eikä kukaan voi ottaa sitä minulta pois
mutta voin tehdä tästä laulun
päästän sen sitten irti
se on kutsu
ja se elää vain vapaana
kun yksinäisyys on kaikkein kipeintä
voi kulkea ja etsiä kaltaistaan koskaan kohtaamatta
sillä jos se on sinussakin
- kuten minussa -
se on kuitenkin erilaista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti